keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Black n pink







Takki H&M
Housut Vila
Kengät H&M
Laukku DKNY

Moido!

Ai juku tää sää suosii valokuvaamista.. Todella paljon on tuottanut päänvaivaa tää jatkuva pimeys, kun kuvia ei saa otettua sisällä mistään tuotteista ja asukuvienkin ottaminen tossa harmaudessa on melkosen ankeeta puuhaa. No mutta, kymmenisen viikkoa niin maisema vaihtuu aurinkoon ja lämpöön, can’t wait! Vaihtoon liittyen on nyt käynnissä hurjaa paperisotaa, on nimittäin sellainen määrä juttuja, joita pitää paperisesti hoitaa. On myös käynyt ilmi, ettei toi vaihtoaika ole mitään ilmasta puuhaa, etenkään Australiassa. Mutta ihan varmasti se on sellainen kokemus, että on sen kaiken arvoista!

Viime yö oli taas mielenkiintonen. Pari viikkoa olen nyt ollut aika vähällä meikillä ja silmät palautui normaaliksi sen allergiareaktion jälkeen. Eilen päätin kuitenkin laittaa taas irtoripset, kun menin tekemään lyhyen iltavuoron. Vaihdoin kuitenkin uusiin ripsiin, sillä ajattelin luomien turpoamisen johtuneen liian pitkään käytössä olleista ripsistä. (Tässä kohtaa kyllä huomautan, että ne oli olleet käytössä noin viikon verran ja yleensä olen käyttänyt huomattavasti pidempään, jos ripsien kunto vaan on kestänyt.) Eilen illalla kuitenkin otettuani ripset pois, alkoi välitön syyhyäminen ripsien tyvessä. Neljältä yöllä heräsin kutinaan ja silmät avatessa pelästyin, kun ne olivat taas turvonneet niin, että hyvä että sain ne auki. Valvoin tunnin kun en meinannut millään saada unta stressiltä ja kutinalta. Aamulla ne olivat onneksi hiukan laskeneet, mut varasin kuitenkin ajan lääkärille. Kävipä sitten ilmi, että olen allergisoitunut kyseiselle ripsiliimalle (Duo) ja nyt kun jo toistuvasti altistin itseni sille, oli reaktio sen vuoksi niin voimakas. No nyt sain mukaan antibioottiöljyn, joka auttoi kyllä melkeinpä välittömästi ja turvotus on laskenut ihan huomattavasti. Parin päivän sisällä pitäis kutinankin loppua ja päästään taas normaali uomiin! Mut jos teillä on antaa vinkkejä erilaisiin ripsiliimoihin, jotka kenties sopis tällaselle herkkäsilmäiselle niin vinkkejä otetaan vastaan!

Asu menneeltä viikolta ja päälle on eksynyt ne pari uutukaista, joista lupasin myöhemmin kuvaa. Kengät ja takki löytyi parisen viikkoa sitten H&Mstä, tykkään! Toi takki on sisältä pehmosta karvaa ja on tosi lämmin päällä ja rakastan myös sen laatikkomaisesta mallista.

Jotta teksti ois vielä hiukan enemmän sillisalaattia niin lisätään tähän loppuun vielä, että maanantaina alkoi taas uusi dieetti. Edellinen loppui pari viikkoa ennen kuin piti jatkuvan sairastelun vuoksi ja nyt ollaan taas täysillä mukana. Oon tosi fiiliksissä ja supermotivoitunut. Dieetti kestää kymmenen viikkoa eli päättyy just ennen lähtöä. Teen varmaan tarkempaa dieettipostausta jossain puolen välin tienoilla, nyt kun ollaan vasta niin alussa.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! 

// Linda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentistasi ♥